Hetken aikaa kaikki on hyvin, kaikki on täydellistä ja sitten yhtä äkkiä kaikii murtuu. Ulkoa päin olen ehjä mutta sisältäpäin murtunut. Se tuntuu kuin sielu revittäisiin irti kehosta, kuin palaisi elävältä, kuin kuolisi, mutta olisi silti keho vielä elossa. Ympärilläni on jääseinämä joka ei murru millään. Se pysyy ja vahvistuu ja sulkee minut pois muulta maailmalta. En jaa enää ajatuksiani muille sillä tavalla kuin ennen. Epätoivo valtaa minut ja tuntuu kuin olisin täysin yksin tässä maailmassa, tässä pimeydessä. Se tuntuu siltä kuin ketään ei välitä, siltä että olet täysin arvoton etkä merkkaa kenellekkään yhtikäs mitääin. Se on surkein tunne mitä ihminen voi tuntea... Odotan vieläkin sitä milloin saavun oman kuiluni pohjalle , sillä olen tällä hetkellä putoamassa enkä voi alkaa kipuamaan takaisin pinnalle ennen kuin olen kohdannut pohjan...